Kartan lukeminen ja suuntaaminen

Miten kartta suunnataan?

Helpoin tapa on kompassi: aseta kompassin pohjoisneula ja kartan pohjoisviivat samansuuntaisiksi, ja käännä sen jälkeen koko karttaa (et kompassia), kunnes neula osoittaa kartan pohjoisviivojen suuntaan. Kartta on nyt oikein päin maastoon nähden, ja kartalla näkyvät kohteet löytyvät samalta suunnalta myös oikeasti.

Kartan suuntaaminen kannattaa tehdä heti lähdössä ja tarkistaa uudelleen aina, kun suunta on epäselvä tai reitti mutkittelee paljon. Suunnattu kartta on kartanluvun perusta: jos kartta on väärin päin, jokainen sen jälkeen tehty tulkinta – mihin suuntaan mäki nousee, kummalla puolella polkua ollaan – menee todennäköisesti pieleen, vaikka itse symbolien lukeminen olisikin muuten oikein. Erityisesti mutkittelevalla polulla tai risteysalueella kartta kannattaa suunnata uudelleen jokaisen käännöksen jälkeen, koska pieni epätarkkuus suunnassa kertautuu nopeasti isommaksi virheeksi.

Miten kartta suunnataan ilman kompassia?

Tunnista maastosta selkeä, pitkä linjakohde – tie, sähkölinja, oja tai metsänraja – ja etsi sama kohde kartalta. Käännä karttaa, kunnes kohteen suunta kartalla vastaa sen suuntaa maastossa. Menetelmä ei ole yhtä tarkka kuin kompassilla suuntaaminen, mutta riittää hyvin, kun matka rastille kulkee selkeää linjaa pitkin.

Tätä tapaa kannattaa harjoitella tietoisesti, koska se totuttaa vertaamaan karttaa ja maastoa jatkuvasti – taito, joka on hyödyllinen myös silloin, kun kompassi on käytössä. Kokeneet suunnistajat käyttävät usein molempia tapoja rinnakkain: kompassi antaa tarkan suunnan, mutta maaston linjakohteet vahvistavat, että ollaan edelleen oikealla reitillä.

Miksi kartassa “oikealla” tarkoittaa oikein suunnattua karttaa?

Kun sanotaan, että kartta on “oikealla” tai “oikein päin”, tarkoitetaan juuri sitä, että kartan pohjoinen osoittaa maaston pohjoiseen. Kartta ei siis ole väärin päin siksi, että sitä pidettäisiin ylösalaisin, vaan siksi, ettei sen suuntaa ole käännetty vastaamaan maastoa. Tästä syystä kartan suuntaaminen on ensimmäinen asia, joka kannattaa tarkistaa aina, kun sijainti tuntuu epäselvältä – usein pelkkä kartan uudelleensuuntaaminen riittää selvittämään tilanteen ilman, että tarvitsee palata takaisinpäin.

Mitä käyrät ja mittakaava tarkoittavat kartalla?

Korkeuskäyrät ovat ruskeita viivoja, jotka yhdistävät samankorkuisia pisteitä ja kuvaavat maaston muotoja: mitä lähempänä toisiaan käyrät ovat, sitä jyrkempi rinne on maastossa. Käyrien avulla erottaa kartalta mäet, notkot ja rinteet jo ennen kuin niitä näkee maastossa. Mittakaava puolestaan kertoo, kuinka paljon pienempi kartta on todellisuuteen verrattuna: 1:10 000 tarkoittaa, että yksi senttimetri kartalla vastaa sataa metriä maastossa. Mitä pienempi mittakaavan jälkimmäinen luku on, sitä tarkempi ja yksityiskohtaisempi kartta on – siksi sprinttikartat piirretään suurempaan mittakaavaan kuin metsäkartat.

Käyräväli kannattaa tarkistaa aina uudella kartalla, koska se vaikuttaa suoraan siihen, kuinka ison korkeuseron kukin käyrä edustaa. Tasaisessa maastossa käytetty tiheämpi 2,5 metrin käyräväli näyttää maaston muodot tarkemmin kuin tavallinen 5 metrin väli näyttäisi – ilman tätä lisätarkkuutta loivat mutta suunnistuksen kannalta tärkeät korkeuserot jäisivät kartalla huomaamatta.

Miten peukalo-ote toimii kartanluvussa?

Peukalo pysyy koko ajan kartalla siinä kohdassa, jossa juuri olet maastossa. Kun etenet, siirrät peukaloa hieman eteenpäin karttaa pitkin – ei koko kättä, vaan pelkkää peukaloa lyhyin siirroin. Näin et koskaan joudu etsimään omaa sijaintiasi uudelleen alusta, vaan näet suoraan, mitä kartalla on juuri edessäsi. Peukalo-ote yhdistetään usein kartan suuntaamiseen: kun kartta on oikein päin ja peukalo omalla paikallaan, seuraavan maastonkohteen tunnistus kartalta ja maastosta käy nopeasti.

Peukalo-ote on erityisen hyödyllinen silloin, kun maastossa on paljon samannäköisiä kohteita, esimerkiksi tasaista metsää täynnä pieniä mäkiä ja notkoja. Ilman peukalo-otetta on helppo menettää käsitys siitä, missä kohtaa karttaa juuri ollaan, ja silloin virheen huomaaminen kestää kauemmin. Ote kannattaa ottaa tavaksi jo ensimmäisillä kuntorastikerroilla, vaikka rata olisikin helppo – tapa siirtyy silloin luontevasti mukaan myös vaativammille radoille.

Kun kartan lukeminen ja suuntaaminen alkavat sujua, seuraava luonteva askel on opetella kompassin tarkempi käyttö suunnan ottamiseen vaikeammissa maastonkohdissa – siitä lisää sivulla kompassin käyttö suunnistuksessa. Kartan väreihin ja symboleihin voi palata sivulta suunnistuskartan karttamerkit.

Paras tapa harjaannuttaa kartanlukua on käydä säännöllisesti erilaisissa maastoissa: kivikkoinen rannikkometsä lukee eri tavalla kuin tasainen sisämaan havumetsä, ja mitä useammassa erilaisessa maastossa on suunnistanut, sitä nopeammin uudenkin alueen kartta alkaa avautua. Kuntorastit ovat tähän paras harjoituspaikka, koska niillä pääsee kokeilemaan kartanlukua ilman kilpailun aikapainetta – ensimmäisen kerran ohjeet löytyvät sivulta suunnistus aloittelijalle.